tiistai 10. heinäkuuta 2012

Äärellä

- Hei.
- Hei. Tulit sitten.
- Joo. – Mukavastihan täällä on kukkia taas. Ritvako toi?
- Ritvakin. Linnut on vielä ehjiä.
- Mukavaa, että pidät niistä. Etsin kolmatta parhaillaan.
- Miten lapset voi?
- Hyvin. Puhuttiin sun kuolemasta viime viikolla. Sonja muistaa vielä, miten sairastit.
(Hiljaisuus.)
- Se siis käsittelee sitä. Mutta sen keuhkot on ihan okei.
- Hyvä.
- Voin kertoa tarkemminkin.
(Hiljaisuus.)
- Mä kirjoitan.
- Hyvä. Se kuolinilmoitusruno. Se oli kaunis.
- Kiitos. Luulen, että juuri sen takia kirjoitan.
- Miten niin?
- Sen kirjoitettuani tajusin, että pystyn ja että nyt tai ei koskaan. Sä et tehnyt sitä, vaikka sun olisi pitänyt.
- Ei ollut aikaa eikä mahdollisuuksia. Piti hoitaa perhe.
- Ei. Miten niin? Sun lapset kasvoi aikuisiksi. Sulla oli elämä, jonka päähenkilön piti olla sinä. Mua harmittaa sun puolesta.
- Et ymmärrä. Mulla oli vaikeaa.
- En. En ymmärrä.
(Hiljaisuus.)
- Sun olisi pitänyt elää omaa elämää. Ei vain muiden kautta.
- Tuonko mielipiteen takia meillä oli lopulta niin vaikeat välit?
- Ehkä. Ei se aina ollut niin. Ihailin sua. Oli aika, jolloin halusin olla kuin sinä.
(Hiljaisuus)
- Kun lapset syntyi, alkoi olla vaikeampaa. Sä koit olevasi äitiekspertti. Olit elänyt vain lastesi ja perheesi kautta. En minä eksperttiä kaivannut. Ymmärrystä ehkä. Minä olin minä. Olen vieläkin.
- En tarkoittanut pahaa.
- Tiedän. En minäkään. Mun pitää nyt mennä. Futisharkat loppuu kohta.
- Okei.
- Hei, kiitos, että tuet mua tässä.
- (Hymyilee) Luen sun kirjan sitten.
- Joo. (Hymyilee) Heippa.
- Hei.

1 kommentti: